#Alaistaidot

Huhhuh, synnytin. Lapsi näyttää jo valmiiksi venäläiseltä gangsterilta, joten en ehkä voi tehdä rahaa sillä. Täytynee siis palata blogin ääreen pohtimaan muita vaihtoehtoja.

Yksi äitiysloman tavoitteistani on rakentaa täydellinen työhakemus. Toisin sanoen tahdon päästä mihinkään sopimattomalla tutkinnollani työpaikkaan, joka ei saa itkemään päivän päätteeksi. Ainakaan kesken työpäivää ei saisi itkettää, mikä sulkee ulkopuolelleen muun muassa urat siivoojana ja puhelinmyyjänä. Uusimmassa Imagessa on Ville Blåfieldin kirjoittama artikkeli alaistaidoista. Blåfieldin siteeraama alaiskouluttaja (kyllä, se on ammatti) Henrietta Aarnikoivu kertoo alaistaitoihin sisältyvän ”Itsensä johtamiseen liittyviä taitoja, yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja ja muutoksessa toimimiseen liittyviä taitoja.”

Pakko rakastaa retoriikkaa. Itsensä johtamisessa on jotenkin kivasti voimaannuttavampi klangi kuin alaistaidoissa. On melko epämotivoivaa olla hyvä jonkun alapuolella olemisessa. Negatiivissävytteisen termin kohottamiseen ovat pyrkineet myös Markku Silvennoinen ja Risto Kauppinen kirjassaan Onnistu alaisena – näin johdan esimiestä ja itseäni (Tammi, 2006). Aika ovelaa saada alaisuus uskottavasti kuulostamaan johtamiselta, eikä sen vastakohdalta.

Alaistaidot: uhka vai mahdollisuus? Toisaalta niihin vetoamalla työhaastattelussa voi ilmaista kuinka syvälle on valmis kielensä työntämään, toisaalta voisi jopa saada sen työpaikan. Twitter -keskustelua aiheesta seurattuani saan huomata, että vastaanotto termille on yllättävän positiivista. Mun köyhyyden pessimismi ehkä estää mua menestymästä. Kokoomuslaiset näkee asiat kivoina ja itsensä kehittämisen riemukkaana. Katsokaa vaikka Stubbia, joka vakuutti taannoin Aamu tv.ssä Suomen suhteiden Venäjään olevan hyvät ja mutkattomat. Tämä lausahdus johtakoon ja inspiroikoon minua optimistisuuteen tulevana vuotena!